Kokoomus.fi Etusivulle
KUKA
MIKSI
BLOGI
MEDIASSA
TUKIRYHMÄ
TULE MUKAAN
TAPAHTUMIA
LINKIT
YHTEYDET
Miksi

Suomi tarvitsee menestystarinan
Tässä tarinassa jokaisella suomalaisella on paikkansa.

Jokaisen suomalaisen on koettava, että me olemme kaikki samassa veneessä. Kohtuuttomuudet on karsittava, eikä ketään saa jättää yksin.

Luotan ihmiseen. Luotan siihen, että ihminen kykenee ajattelemaan itse, välittämään itsestään, läheisistään ja muista kanssaihmisistä - myös tulevista suomalaisista.

Välittämistä ei voi jättää vain yhteiskunnalle. Tarvitsemme asennemuutoksen kohti parempaa yhteiskuntaa, jossa hyvä työ kannattaa aina.

Päätöksentekokykyä
Vastuullinen tulevaisuuden rakentaminen ei ole aina yksinkertaista. Jos kaikki ratkaisut olisivat helppoja, ne olisi jo tehty.

Tuleva eduskunta joutuu vastaamaan velkaantumisen ja ikärakenteen haasteisiin. Tämä edellyttää hallittuja uudistuksia.

Tarvitsemme parempaa työelämää: Parempaa johtamista ja työntekijän yksilöllisten tarpeiden huomioimista. Työ ja perhe on voitava yhdistää. Kun työt tehdään fiksummin, työssä myös jaksetaan paremmin.

Talouskasvu yksin ei kuittaa velkaamme, mutta ilman sitä varat eivät riitä hyvinvointipalveluihin. Siksi tarvitsemme eväitä työllistävälle ja investoivalle elinkeinoelämälle.

Työllistävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus on keskeinen keino hyvinvointimme turvaamiseen.

Arvot takeena
Suvaitsevaisuus, sivistys, kannustavuus, mahdollisuuksien tasa-arvo ja välittäminen, ovat arvoja, jotka ohjaavat päätöksiäni. Ne antavat yksittäisille ratkaisuille merkityksen.

Menneisyyteen takertumalla emme pääse eteenpäin. Siksi tarvitaan tulevaisuuteen katsovia arvovaikuttajia.

Kun haluamme ohjata tulevaisuuttamme, meidän on elettävä ajassa, mutta katsottava kauemmas.

Elämä on opettanut
Työ asianajajana on opettanut. Olen saanut perehtyä suomalaisen yrityksen syntyyn ja kasvuun, nähnyt ja kokenut irtisanomisen tuskan, iloinnut työntekijän palkkaamisesta.

Olen myös nähnyt erilaisten perheiden erilaiset ongelmat, monen ryhtiliikkeen onnistumisen ja epäonnistumisen.

Vaikka työssäni on kertynyt asiantuntemusta, vähintään yhtä arvokasta on sen myötä lisääntynyt ymmärrys.

Lapsiperheen arki, iloineen ja suruineen on minulle tuttu. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus on käytännössä koettua. Kaikki työ on arvokasta, mutta lasten kasvun tukeminen on tehtävistä tärkein. Se koskee meistä jokaista.

Paikka vaikuttaa
Olen astunut päätöksenteon eturiviin. Tältä paikalta voin vaikuttaa suuntaan, johon Suomea viedään. Olen valmis rakentamaan Suomen tulevaisuuden tarinaa.

Meidän satakuntalaisten äänen on kuuluttava jatkossakin. Viimeisinä vuosina olemme saaneet paljon hyvää aikaan, mutta töitä riittää. Kun mielipiteilleni on annettu arvoa, olen valmis kertomaan ne edelleenkin.

Työ suomalaisten ja satakuntalaisten puolesta on joukkuepeliä. Olen valmis jatkamaan siitä pelipaikasta, minkä olen saanut. Näytöt olen antanut, intoa ja annettavaa riittää.