Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010)
  Reilu vuosi sitten käytin Etyjin talousfoorumissa Dublinissa puheenvuoron, jossa esitin, että pankkien taseet on avattava. Silloin esitys sai vastakaikua, mutta aikojen parannuttua moni unohti koko asian. Kreikan kriisin myötä asiaan palattiin. Hyvä niin. >>> Lue lisää
 

BLOGI

Voittava joukkue
  Sain uskomattoman vahvan mandaatin kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Reilusta 800 kokousosallistujasta valintaani kannatti yli 700. Luottamus tekee äärettömän iloiseksi, mutta panee myös nöyräksi. Työn tekemisen pitää jatkua.

Vastuullinen tulevaisuuden rakentaminen ei ole aina yksinkertaista. Olen ollut mukana tekemässä ratkaisuja, jotka eivät kaikki ole olleet helppoja. Näitä ratkaisuja olen myös puolustanut ja yrittänyt kantaa vastuuni parhaani mukaan. Olen huojentunut siitä, että vastuun kantamista arvostetaan.

Kokoomus ei ole mikään yhden asian liike, etujärjestö tai ammattiliitto. Kokoomus on tulevaisuuteen katsova arvopuolue. Kokoomus menestyy nojaamalla suvaitsevaisuuteen, sivistykseen, kannustavuuteen, välittämiseen ja mahdollisuuksien tasa-arvoon.

Kokoomus on menestynyt joukkueena, joka vie palloa samaan maaliin. Olen sitoutunut kantamaan vastuuni siitä pelipaikasta, mikä minulle nyt on annettu. Intoa ja annettavaa riittää.

Sampsa (13.06.2010 19:14)

Share/Bookmark
 

kommentti: Voittava joukkue

Onnea!

Loistosuoritus, jälleen kerran.

PK (13.06.2010 19:56)
kommentti: Voittava joukkue

Onnittelut Sampsalle ja Satakunnan Kokoomukselle
Oli ilo katsoa puheenjohtajiston kokonaisuutta televisiosta.
En voinut välttyä rinnastamasta nuorekasta ja iloista joukkuettamme yhteen kilpailijoistamme, Perussuomalaisiin.
Toivottavasti moni katsojista myös huomaa joukkepelin eron yksilösuoritukseen.

Erkki Mäkelä (13.06.2010 22:42)
kommentti: Voittava joukkue

Onnea!

Anneli ja Hannu Kyrövaara / naapurit :) (13.06.2010 23:08)
kommentti: Voittava joukkue

Jännitin ja iloitsin, onnea.Olet fiksu tyyppi näin vanhemmankin makuun. Mutta muistakaa keskustaan tuli aika hyvä draivi. PORVARIYHTEISTYÖHÖN. SDP.N KUKKAISLASTEN KANSSA HAJURAKO

v-rauman mummu (14.06.2010 07:47)
kommentti: Voittava joukkue

Sampsa, kerropa kantasi kokouksen kantaan pakkoruotsista? Oletko arvopuolueen varapuheenjohtaja joka arvostaa puoluekokousta, ylintä päättävää elintä ja aloittaa toimet tämän resursseja haaskaavan älyttömyyden poistamiseksi? Katainen jo ilmoitti ettei tee kannanotelle mitään. Mitä sinä teet varapuheenjohtajana?

Mikko Kotiranta (14.06.2010 08:39)
kommentti: Voittava joukkue

Sampsa! Lämpimät onnittelut. Sinua tukee ylpeydellä.

Niskasen klaani

Petri Niskanen (14.06.2010 10:42)
kommentti: Voittava joukkue

Kympin suoritus. Onnea !
Anita

Anita Peltoniemi (14.06.2010 11:54)

Kommenttisi
 
YHTYSTIETOSI
Nimi
Sähköposti
Nimi tai nimimerkki on pakollinen, samoin toimiva sähköpostiosoite, jota ei julkaista.

  • Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010) 1 kommentti
  • Hallitusneuvottelut vastasivat haasteeseen (19.06.2010)
  • Voittava joukkue (13.06.2010) 7 kommenttia
  • SDP lämmittää vanhaa (09.06.2010)
  • Pesäero lähisuhdeväkivaltaan (08.06.2010)
  • Työuriin pidennystä molemmista päistä (04.06.2010)
  • Nuorena kiinni työelämään (26.05.2010) 1 kommentti
  • Uusiutuvia maasta taivaaseen (12.05.2010)
  • Populismi Kreikan ongelmien takana (04.05.2010) 2 kommenttia
  • Suuri päätös (21.04.2010) 1 kommentti
  • Avoliiton turva (21.04.2010) 1 kommentti
  • Pysäköinnin pelisäännöt selkeytyvät (07.04.2010)
  • Järkipäätös hätäkeskuksista (12.03.2010)
  • Venkoilua perustuslailla (04.03.2010)
  • Afganistanissa jatkaminen tärkeää (24.02.2010)
  • Lähisuhteessa ei ole lievää pahoinpitelyä (17.02.2010) 1 kommentti
  • Luonnosta saatava nauttia (11.02.2010) 1 kommentti
  • Laittomien lakkojen sakkoja korotettava (04.02.2010) 7 kommenttia
  • Heinäluoman suuri sirkus (02.02.2010) 10 kommenttia
  • Presidentin nälvintä oli pettymys (31.01.2010) 4 kommenttia
  • Vihreiden nolla on 26 (19.01.2010) 3 kommenttia
  • Olkiluoto on oikea paikka ydinvoimalle (08.01.2010) 1 kommentti
  • Lapsenhoito on myös isän oikeus (09.12.2009)
  • Työn verotusta ei pidä kiristää (30.11.2009) 2 kommenttia
  • Nopea oikeuskäsittely on rikoksen uhrin etu (25.11.2009) 3 kommenttia
  • Työllisyys telakoilla edellyttää täysimääräistä tukea (10.11.2009) 1 kommentti
  • Sunnuntainakin saa mennä kauppaan (05.11.2009)
  • Järkivihreitä keinoja on monta (21.10.2009)
  • Energiaturvallisuutta Etyjissä (14.10.2009)
  • Listavaali kaventaisi demokratiaa (10.10.2009) 2 kommenttia
  • Verohelpotuksilla voidaan pidentää työuria (22.09.2009) 1 kommentti
  • Haasteet kasvavat (15.09.2009)
  • Vasemmiston rahat veronmaksajien taskusta (14.08.2009) 9 kommenttia
  • Elvytyksestä siirryttävä lainanmaksuun (28.07.2009)
  • Korkeakoulu-uudistus vastaa yhteiskunnan muutokseen (11.06.2009) 2 kommenttia
  • Luottamus on kasvun edellytys (28.05.2009)
  • Nuorisotyöttömyyteen kiinni heti (17.05.2009)
  • Berlusconin ajatusraunio (08.05.2009) 1 kommentti
  • Lasten oikeuksien puolesta (06.05.2009) 2 kommenttia
  • Venäjä etsii ystävää (21.04.2009)
  • Patajunnuareena Ässien kunniaksi - uimahalli kaupan päälle (16.04.2009) 1 kommentti
  • Kriisivalmiutta maanpuolustuskurssilta (14.04.2009)
  • Työhyvinvointi otettava tosissaan (11.03.2009)
  • Ydinvoiman lisärakentamiselle on nyt otollinen hetki (01.03.2009) 1 kommentti
  • Yrittämisestä turvallisempaa (26.02.2009)
  • Nato-jäsenyydelle vahvat perusteet (11.02.2009)
  • Satakuntaan täysosumia (04.02.2009)
  • Kuntien eläkevakuutuksen puheenjohtajaksi (30.01.2009)
  • Yliopistokeskusten asema vahvistuu (21.01.2009) 1 kommentti
  • Taantumaa torjuttava ennakkoluulottomasti (19.12.2008)
  • Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle pelisäännöt (12.12.2008) 1 kommentti
  • Etyj-puheenjohtajuuden huipentuma (03.12.2008)
  • Talouskriisi edellyttää viisaita päätöksiä (02.12.2008)
  • Järkivihreät ilmastotavoitteet (18.11.2008) 1 kommentti
  • Satakunnan Kokoomus saa uuden puheenjohtajan (12.11.2008) 1 kommentti
  • Pori porvarilliseksi (27.10.2008) 1 kommentti
  • Yliopistokeskukset yliopistolakiin (16.10.2008) 1 kommentti
  • Terveydenhuoltoon panostetaan (12.10.2008) 1 kommentti
  • Yritysten rahoituskriisiin varauduttava (07.10.2008) 1 kommentti
  • Perusopetuksen laatu vaatii työtä (30.09.2008)
  • Aseet turvattomuuden takana (23.09.2008) 14 kommenttia
  • Propagandasotaa Georgiasta (20.09.2008)
  • Lasten köyhyys hälyttävää (17.09.2008)
  • Kaukolämpö pakolliseksi (09.09.2008)
  • Ihan oikeaa elämää (06.09.2008)
  • Georgia ja maanpuolustus (27.08.2008)
  • Verokevennykset lisäävät kaikkien hyvinvointia. (06.08.2008)
  • Almedalista Areenaan (20.07.2008)
  • Kokoomus luottaa ihmiseen (18.06.2008) 1 kommentti
  • Perintövero poistettava kokonaan (05.06.2008) 1 kommentti
  • Velkaa ei jätetä lasten maksettavaksi (29.05.2008)
  • Yritysten sukupolvenvaihdoksiin vauhtia (16.05.2008)
  • Vanhemmuuden kustannukset jaettava (08.05.2008)
  • Opposition muunneltu totuus yliopistouudistuksesta (30.04.2008) 1 kommentti
  • Eurooppalainen avioero (25.04.2008)
  • Turvatakuille takuut (17.04.2008)
  • Lapsiperheiden elämään helpotuksia (08.04.2008) 1 kommentti
  • NRF lisää turvallisuutta (27.03.2008)
  • Turvallisuusrahaa VT 8:lle (18.03.2008)
  • Ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi (12.03.2008)
  • Järkivihreyttä kehiin (12.03.2008) 1 kommentti
  • Pori 450 (05.03.2008)
  • Lama-ajasta pikavippeihin (28.02.2008)
  • Itsenäisyys Kosovoon (19.02.2008)
  • Hallitus ei lopeta tehtaita (14.02.2008)
  • Sakkolakeja muunnetaan (06.02.2008) 1 kommentti
  • Lämpölainalla ilmastotalkoisiin (25.01.2008) 1 kommentti
  • Valtio luotettava omistaja (?) (10.01.2008) 4 kommenttia
  • Vuosi 2007 paketissa (24.12.2007) 1 kommentti
  • VT 2:n tulevaisuus pelissä (19.12.2007)
  • Yliopistokeskusraha löytyi (07.12.2007) 3 kommenttia
  • Rikosten valmistelun rangaistavuus (29.11.2007)
  • Ympäristötekoja autoverotuksessa (22.11.2007) 1 kommentti
  • Potilasturvallisuus eli oikeus elämään (12.11.2007)
  • Yhdymme suruun (08.11.2007)
  • Metsään on mennyt, näkyykö rullan päässä valoa? (26.10.2007)
  • Yliopistokeskukset framille (12.10.2007)
  • ETYJ puheenjohtajuus ovella (05.10.2007)
  • Sokeria vai suolaa haavoihin? (27.09.2007)
  • Vesitettyjä budjettitoiveita? (21.09.2007) 1 kommentti
  • Venäjä on mielenkiintoinen haaste (14.09.2007)
  • Rekkakyydillä eduskuntaan (11.09.2007)
  • Kaatosade ja ilmastonmuutos (17.08.2007) 2 kommenttia
  • Keskustelun Areena (27.07.2007)
  • Satakunta pysyy itsenäisenä (05.07.2007)
  • Menoille kehykset (19.06.2007)
  • Järjestäytymisestä asiaan (16.05.2007)
  • Valiokuntavastaavaksi lakivaliokuntaan (03.05.2007) 1 kommentti
  • Puhetta salissa (25.04.2007)
  • Vastuullinen, kannustava ja välittävä Suomi (17.04.2007)
  • Hallitusohjelmaa (11.04.2007)
  • Alueellista edunvalvontaa (03.04.2007)
  • Lakeja säätämään (29.03.2007)
  • Prinsessa ja puoli valtakuntaa (27.03.2007)
  • Tyttö tuli (25.03.2007) 2 kommenttia
  • Ensimmäinen voitto Satakunnalle (22.03.2007)
  • Kiitos. (19.03.2007) 4 kommenttia
  • Tulevaisuudestamme päätetään tänään! (18.03.2007) 1 kommentti
  • Työtä koulutuksella (17.03.2007)
  • Keinotekoista närkästystä? (15.03.2007) 2 kommenttia
  • Gallupit lupaavat hyvää! (14.03.2007) 2 kommenttia
  • Ei edes lohdustuspalkintoa (13.03.2007) 2 kommenttia
  • Nettiääni (12.03.2007) 1 kommentti
  • Valtatiellä Satakunnan puolesta (10.03.2007)
  • Naisten päivä (08.03.2007)
  • Korvassa koko keho (06.03.2007) 1 kommentti
  • Ässiä hihassa (04.03.2007) 1 kommentti
  • Pelottelijoiden aika on ohi (02.03.2007) 5 kommenttia
  • Sairaanhoitajia Filippiineiltä (28.02.2007) 2 kommenttia
  • Tehoja selkänahasta? (26.02.2007) 1 kommentti
  • Kauppa- ja pulkkapäivä (25.02.2007) 1 kommentti
  • Sekopäistä energiapolitiikkaa (23.02.2007) 1 kommentti
  • Presidentti ja valuvika (21.02.2007)
  • Velka ja vastuu (18.02.2007)
  • Inkan aarre (16.02.2007)
  • Väki vähenee (14.02.2007) 1 kommentti
  • Vihreät ja loogisuus (13.02.2007)
  • Liikuntaa lapsille (12.02.2007) 1 kommentti
  • Pori-Rauma yhteistyötä (11.02.2007)
  • Sulle-mulle punamultaa (08.02.2007)
  • Työttömyys on todellisuutta (06.02.2007)
  • Vaalikone valehtelee (03.02.2007)
  • Hullunkuriset perheet (02.02.2007)
  • Kulttuuripläjäys (31.01.2007) 1 kommentti
  • Puheenjohtajana Porin valtuustossa (30.01.2007)
  • Maali Suomen paidassa (28.01.2007)
  • Suomalainen työ ja osingot (27.01.2007)
  • Puhelu sairaalasta (25.01.2007) 1 kommentti
  • Eija-Riitta ja arvot (25.01.2007)
  • Keskustan menetetty mahdollisuus (23.01.2007)
  • Opintorahaa on korotettava (22.01.2007)
  • Perintöverotusta Seniori-iltapäivänä (21.01.2007)
  • Lasten kotihoidon tuesta (20.01.2007) 3 kommenttia
  • Aika vaihtaa valta (20.01.2007)