Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010)
  Reilu vuosi sitten käytin Etyjin talousfoorumissa Dublinissa puheenvuoron, jossa esitin, että pankkien taseet on avattava. Silloin esitys sai vastakaikua, mutta aikojen parannuttua moni unohti koko asian. Kreikan kriisin myötä asiaan palattiin. Hyvä niin. >>> Lue lisää
 

BLOGI

Haasteet kasvavat
  Vaalikausi on jo hyvän matkaa yli puolenvälin. On aika arvioida työn tuloksia ja ennakoida tulevaa. Jos vääntö on ollut kovaa tähänkin asti, tahti vain kovenee loppua kohden.

Ainakaan saamattomuudesta nykyhallitusta ei voi syyttää. Tuskin koskaan on Suomen hallitus ottanut työlistalleen kerralla niin paljon kauaskantoisia hankkeita kuin mitä tämä hallitus on ottanut.

Jo heti hallituskauden alussa lähdettiin viemään läpi isoja rakenteellisia uudistuksia. Työministeriön sekä kauppa- ja teollisuusministeriön yhdistämisellä luotiin työ- ja elinkeinoministeriö. Näin saatiin ensimmäistä kertaa toisiinsa saumattomasti liittyvät työvoima- ja elinkeinopolitiikka saman katon alle.

Hallituksen mittavimpiin hankkeisiin kuluu ilman muuta yliopistouudistus. Se on suurin uudistus suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä sitten yliopistojemme perustamisen. Olen ylpeä, että saimme asian maaliin juuri ennen juhannusta.

Sosiaalisissa kysymyksissä hallitus on niin ikään kyennyt tekemään merkittäviä uudistuksia. Opintorahaa korotettiin ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen samalla kun opiskelijoiden tulorajoja korotettiin. Keventämällä eläkeläisten verotus palkansaajien tasolle korjattiin merkittävä yhteiskunnallinen epäkohta. Palkkatulojen oikea-aikaisella veronkevennyksillä on toteutettu Euroopan elvyttävintä talouspolitiikkaa, jonka ansiosta palkansaajien ostovoima kasvaa kurjassakin taloustilanteessa.

Sosiaalipolitiikan ohelle ideologiaa sisältyy siihen ratkaisuun, jolla korotettiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten etuuksia enemmän kuin koskaan ennen. Pienimmät äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahat nostettiin työmarkkinatuen tasolle. Rahassa se tarkoittaa jopa 170 euroa kuukaudessa.

Kokoomuslaisten ulkoministerien johdolla Suomen ulkopolitiikassa on ensimmäistä kertaa päästy kunnolla tuulettamaan suomettuneisuuden ummehtunutta ilmaa. Ulkopolitiikka on ottanut monta askelta kabineteista kohti tavallista kansalaista. Vaikenemisen ja vaientamisen ilmapiiristä on päästy tilanteeseen, jossa vaikeistakin asioista voidaan keskustella avoimesti. Tästä on kiittäminen hallituspuolueista nimenomaisesti kokoomusta.

Myös Satakunnalle kuluneet kaksi ja puoli vuotta ovat tuoneet monia täysosumia, ja Satakuntaliiton kärkihankelistan kriittisimmät kohteet on saatu maaliin. Yliopistokeskusten asema vahvistui, kun maininta niistä tuli mukaan uuteen yliopistolakiin. Rauman ja Porin -radan perusparannukset Kokemäen ja Tampereen välillä sekä Harjavallan kohdalla ovat olleet ikuisuushankkeita, jotka nyt vihdoin etenevät. Mäntyluodon meriväylän syventäminen etenee. Sadevesitulvan vahinkojen korjaamiseen tarkoitetut rahat sekä Porin uimahallin ja Patajunnuareenan investointiavustukset olivat nekin melkoisen väännön takana.

Pisteenä i:n päälle satakuntalaisissa onnistumisissa tulee "etuajassa" tehty päätös ohituskaistojen rakentamisesta Rauma-Pori-väliselle tieosuudelle, Rauman pohjoispuolelle. Kun pääväylien ohistuskaistojen rakentamiseen varattuja rahoja ei kustannusten noustua voitu käyttää Varsinais-Suomessa, löytyi meiltä onneksi valmiiksi suunniteltu, sopivan hintainen hanke, joka nyt voidaan aloittaa.

Hallituksen hyvistä töistä voisi tehdä vaikka kuinka pitkän luettelon. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen koko kuluneen hallituskauden ajan saanut olla mukana päätöksenteon ytimessä vaikuttamassa tehtyihin päätöksiin. Heti tultuani valituksi eduskuntaan pääsin kokoomuksen eduskuntaryhmän työvaliokuntaan. Tultuani valituksi puolueen varapuheenjohtajaksi kesän 2008 puoluekokouksessa olen päässyt osallistumaan ja vaikuttamaan myös kokoomuksen ministeriryhmän kokouksiin.

Työ eduskunnassa on siis ollut mielekästä. Haasteet tulevat tästä eteenpäin kuitenkin jatkuvasti vain suuremmiksi. Kansainvälinen talouskriisi on ajanut Suomen julkisen talouden vakaviin rahoitusvaikeuksiin ja vauhdikkaasti kasvavaan valtionvelkaan. Samaan aikaan väestön ikääntyminen vaikeuttaa entisestään palveluiden järjestämistä ja niiden rahoittamista.

Sekä tämän hallituskauden loppupuoli että tuleva hallituskausi kokonaisuudessaan tulevat olemaan vaikeiden rakenteellisten uudistusten läpivientiä. Suoranaisten leikkausten tekemistä varmasti vältellään, mutta suuria haasteita on jo siinäkin, jos yritämme edes jäädyttää nykyisen menotason. Rohkeilla uudistuksilla voimme kuitenkin huolehtia siitä, että yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet ovat kunnossa ja valmiina, kun talous uudelleen saadaan kasvu-uralle.

Samaan aikaan meidän on etsittävä keinoja, joilla aikanaan saamme valtion velat maksettua takaisin. Tämä ei onnistu muuten kuin työtä tekemällä. Työurien pidentäminen molemmista päistä on väistämättä edessä. Myös verotuksen painopistettä tulee siirtää työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen. Valtion tulopohjan tulee olla riittävän laaja, jotta saataisiin alijäämät kurottua umpeen ja samalla estettyä verotuksen tason nousu liian korkeaksi. Hyvinvointi syntyy vain työnteosta - siksi työnteon tulee olla myös verotuksellisesti kannattavaa.

Sampsa (15.09.2009 17:09)

Share/Bookmark
 

Kommenttisi
 
YHTYSTIETOSI
Nimi
Sähköposti
Nimi tai nimimerkki on pakollinen, samoin toimiva sähköpostiosoite, jota ei julkaista.

  • Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010) 1 kommentti
  • Hallitusneuvottelut vastasivat haasteeseen (19.06.2010)
  • Voittava joukkue (13.06.2010) 7 kommenttia
  • SDP lämmittää vanhaa (09.06.2010)
  • Pesäero lähisuhdeväkivaltaan (08.06.2010)
  • Työuriin pidennystä molemmista päistä (04.06.2010)
  • Nuorena kiinni työelämään (26.05.2010) 1 kommentti
  • Uusiutuvia maasta taivaaseen (12.05.2010)
  • Populismi Kreikan ongelmien takana (04.05.2010) 2 kommenttia
  • Suuri päätös (21.04.2010) 1 kommentti
  • Avoliiton turva (21.04.2010) 1 kommentti
  • Pysäköinnin pelisäännöt selkeytyvät (07.04.2010)
  • Järkipäätös hätäkeskuksista (12.03.2010)
  • Venkoilua perustuslailla (04.03.2010)
  • Afganistanissa jatkaminen tärkeää (24.02.2010)
  • Lähisuhteessa ei ole lievää pahoinpitelyä (17.02.2010) 1 kommentti
  • Luonnosta saatava nauttia (11.02.2010) 1 kommentti
  • Laittomien lakkojen sakkoja korotettava (04.02.2010) 7 kommenttia
  • Heinäluoman suuri sirkus (02.02.2010) 10 kommenttia
  • Presidentin nälvintä oli pettymys (31.01.2010) 4 kommenttia
  • Vihreiden nolla on 26 (19.01.2010) 3 kommenttia
  • Olkiluoto on oikea paikka ydinvoimalle (08.01.2010) 1 kommentti
  • Lapsenhoito on myös isän oikeus (09.12.2009)
  • Työn verotusta ei pidä kiristää (30.11.2009) 2 kommenttia
  • Nopea oikeuskäsittely on rikoksen uhrin etu (25.11.2009) 3 kommenttia
  • Työllisyys telakoilla edellyttää täysimääräistä tukea (10.11.2009) 1 kommentti
  • Sunnuntainakin saa mennä kauppaan (05.11.2009)
  • Järkivihreitä keinoja on monta (21.10.2009)
  • Energiaturvallisuutta Etyjissä (14.10.2009)
  • Listavaali kaventaisi demokratiaa (10.10.2009) 2 kommenttia
  • Verohelpotuksilla voidaan pidentää työuria (22.09.2009) 1 kommentti
  • Haasteet kasvavat (15.09.2009)
  • Vasemmiston rahat veronmaksajien taskusta (14.08.2009) 9 kommenttia
  • Elvytyksestä siirryttävä lainanmaksuun (28.07.2009)
  • Korkeakoulu-uudistus vastaa yhteiskunnan muutokseen (11.06.2009) 2 kommenttia
  • Luottamus on kasvun edellytys (28.05.2009)
  • Nuorisotyöttömyyteen kiinni heti (17.05.2009)
  • Berlusconin ajatusraunio (08.05.2009) 1 kommentti
  • Lasten oikeuksien puolesta (06.05.2009) 2 kommenttia
  • Venäjä etsii ystävää (21.04.2009)
  • Patajunnuareena Ässien kunniaksi - uimahalli kaupan päälle (16.04.2009) 1 kommentti
  • Kriisivalmiutta maanpuolustuskurssilta (14.04.2009)
  • Työhyvinvointi otettava tosissaan (11.03.2009)
  • Ydinvoiman lisärakentamiselle on nyt otollinen hetki (01.03.2009) 1 kommentti
  • Yrittämisestä turvallisempaa (26.02.2009)
  • Nato-jäsenyydelle vahvat perusteet (11.02.2009)
  • Satakuntaan täysosumia (04.02.2009)
  • Kuntien eläkevakuutuksen puheenjohtajaksi (30.01.2009)
  • Yliopistokeskusten asema vahvistuu (21.01.2009) 1 kommentti
  • Taantumaa torjuttava ennakkoluulottomasti (19.12.2008)
  • Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle pelisäännöt (12.12.2008) 1 kommentti
  • Etyj-puheenjohtajuuden huipentuma (03.12.2008)
  • Talouskriisi edellyttää viisaita päätöksiä (02.12.2008)
  • Järkivihreät ilmastotavoitteet (18.11.2008) 1 kommentti
  • Satakunnan Kokoomus saa uuden puheenjohtajan (12.11.2008) 1 kommentti
  • Pori porvarilliseksi (27.10.2008) 1 kommentti
  • Yliopistokeskukset yliopistolakiin (16.10.2008) 1 kommentti
  • Terveydenhuoltoon panostetaan (12.10.2008) 1 kommentti
  • Yritysten rahoituskriisiin varauduttava (07.10.2008) 1 kommentti
  • Perusopetuksen laatu vaatii työtä (30.09.2008)
  • Aseet turvattomuuden takana (23.09.2008) 14 kommenttia
  • Propagandasotaa Georgiasta (20.09.2008)
  • Lasten köyhyys hälyttävää (17.09.2008)
  • Kaukolämpö pakolliseksi (09.09.2008)
  • Ihan oikeaa elämää (06.09.2008)
  • Georgia ja maanpuolustus (27.08.2008)
  • Verokevennykset lisäävät kaikkien hyvinvointia. (06.08.2008)
  • Almedalista Areenaan (20.07.2008)
  • Kokoomus luottaa ihmiseen (18.06.2008) 1 kommentti
  • Perintövero poistettava kokonaan (05.06.2008) 1 kommentti
  • Velkaa ei jätetä lasten maksettavaksi (29.05.2008)
  • Yritysten sukupolvenvaihdoksiin vauhtia (16.05.2008)
  • Vanhemmuuden kustannukset jaettava (08.05.2008)
  • Opposition muunneltu totuus yliopistouudistuksesta (30.04.2008) 1 kommentti
  • Eurooppalainen avioero (25.04.2008)
  • Turvatakuille takuut (17.04.2008)
  • Lapsiperheiden elämään helpotuksia (08.04.2008) 1 kommentti
  • NRF lisää turvallisuutta (27.03.2008)
  • Turvallisuusrahaa VT 8:lle (18.03.2008)
  • Ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi (12.03.2008)
  • Järkivihreyttä kehiin (12.03.2008) 1 kommentti
  • Pori 450 (05.03.2008)
  • Lama-ajasta pikavippeihin (28.02.2008)
  • Itsenäisyys Kosovoon (19.02.2008)
  • Hallitus ei lopeta tehtaita (14.02.2008)
  • Sakkolakeja muunnetaan (06.02.2008) 1 kommentti
  • Lämpölainalla ilmastotalkoisiin (25.01.2008) 1 kommentti
  • Valtio luotettava omistaja (?) (10.01.2008) 4 kommenttia
  • Vuosi 2007 paketissa (24.12.2007) 1 kommentti
  • VT 2:n tulevaisuus pelissä (19.12.2007)
  • Yliopistokeskusraha löytyi (07.12.2007) 3 kommenttia
  • Rikosten valmistelun rangaistavuus (29.11.2007)
  • Ympäristötekoja autoverotuksessa (22.11.2007) 1 kommentti
  • Potilasturvallisuus eli oikeus elämään (12.11.2007)
  • Yhdymme suruun (08.11.2007)
  • Metsään on mennyt, näkyykö rullan päässä valoa? (26.10.2007)
  • Yliopistokeskukset framille (12.10.2007)
  • ETYJ puheenjohtajuus ovella (05.10.2007)
  • Sokeria vai suolaa haavoihin? (27.09.2007)
  • Vesitettyjä budjettitoiveita? (21.09.2007) 1 kommentti
  • Venäjä on mielenkiintoinen haaste (14.09.2007)
  • Rekkakyydillä eduskuntaan (11.09.2007)
  • Kaatosade ja ilmastonmuutos (17.08.2007) 2 kommenttia
  • Keskustelun Areena (27.07.2007)
  • Satakunta pysyy itsenäisenä (05.07.2007)
  • Menoille kehykset (19.06.2007)
  • Järjestäytymisestä asiaan (16.05.2007)
  • Valiokuntavastaavaksi lakivaliokuntaan (03.05.2007) 1 kommentti
  • Puhetta salissa (25.04.2007)
  • Vastuullinen, kannustava ja välittävä Suomi (17.04.2007)
  • Hallitusohjelmaa (11.04.2007)
  • Alueellista edunvalvontaa (03.04.2007)
  • Lakeja säätämään (29.03.2007)
  • Prinsessa ja puoli valtakuntaa (27.03.2007)
  • Tyttö tuli (25.03.2007) 2 kommenttia
  • Ensimmäinen voitto Satakunnalle (22.03.2007)
  • Kiitos. (19.03.2007) 4 kommenttia
  • Tulevaisuudestamme päätetään tänään! (18.03.2007) 1 kommentti
  • Työtä koulutuksella (17.03.2007)
  • Keinotekoista närkästystä? (15.03.2007) 2 kommenttia
  • Gallupit lupaavat hyvää! (14.03.2007) 2 kommenttia
  • Ei edes lohdustuspalkintoa (13.03.2007) 2 kommenttia
  • Nettiääni (12.03.2007) 1 kommentti
  • Valtatiellä Satakunnan puolesta (10.03.2007)
  • Naisten päivä (08.03.2007)
  • Korvassa koko keho (06.03.2007) 1 kommentti
  • Ässiä hihassa (04.03.2007) 1 kommentti
  • Pelottelijoiden aika on ohi (02.03.2007) 5 kommenttia
  • Sairaanhoitajia Filippiineiltä (28.02.2007) 2 kommenttia
  • Tehoja selkänahasta? (26.02.2007) 1 kommentti
  • Kauppa- ja pulkkapäivä (25.02.2007) 1 kommentti
  • Sekopäistä energiapolitiikkaa (23.02.2007) 1 kommentti
  • Presidentti ja valuvika (21.02.2007)
  • Velka ja vastuu (18.02.2007)
  • Inkan aarre (16.02.2007)
  • Väki vähenee (14.02.2007) 1 kommentti
  • Vihreät ja loogisuus (13.02.2007)
  • Liikuntaa lapsille (12.02.2007) 1 kommentti
  • Pori-Rauma yhteistyötä (11.02.2007)
  • Sulle-mulle punamultaa (08.02.2007)
  • Työttömyys on todellisuutta (06.02.2007)
  • Vaalikone valehtelee (03.02.2007)
  • Hullunkuriset perheet (02.02.2007)
  • Kulttuuripläjäys (31.01.2007) 1 kommentti
  • Puheenjohtajana Porin valtuustossa (30.01.2007)
  • Maali Suomen paidassa (28.01.2007)
  • Suomalainen työ ja osingot (27.01.2007)
  • Puhelu sairaalasta (25.01.2007) 1 kommentti
  • Eija-Riitta ja arvot (25.01.2007)
  • Keskustan menetetty mahdollisuus (23.01.2007)
  • Opintorahaa on korotettava (22.01.2007)
  • Perintöverotusta Seniori-iltapäivänä (21.01.2007)
  • Lasten kotihoidon tuesta (20.01.2007) 3 kommenttia
  • Aika vaihtaa valta (20.01.2007)