Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010)
  Reilu vuosi sitten käytin Etyjin talousfoorumissa Dublinissa puheenvuoron, jossa esitin, että pankkien taseet on avattava. Silloin esitys sai vastakaikua, mutta aikojen parannuttua moni unohti koko asian. Kreikan kriisin myötä asiaan palattiin. Hyvä niin. >>> Lue lisää
 

BLOGI

Patajunnuareena Ässien kunniaksi - uimahalli kaupan päälle
  Porin Ässät nousi huikealla karsintataistelulla SM-liigan henkiseksi kakkoseksi. Kun play-off raja jäi niukasti saavuttamatta, alkoi vaikeaksi osoittautunut itsensä kokoaminen liigassa säilymiseksi. Porilaisella luovalla hulluudella ja periksiantamattomuudella taistelu kääntyi voitoksi Vaasan Sportista.

Toinen voitto porilaiselle jääkiekolle sinetöityi tänään, kun kulttuuriministeri Stefan Wallin päätti - sport historiastaan huolimatta - myöntää Porin harjoitusjäähallille eli Patajunnuareenalle 600.000 euron investointiavustuksen. Porilaismenestyksen täydensi uudelle uimahallille myönnetty 750.000 euroa.

Harjoitushallin rakentamisesta vastaa Ässät yhteistyökumppaneineen. Porin kaupunki tarjoaa rakentamiselle paikan nykyisen jäähallin vieressä, mutta tulee osallistumaan hankkeeseen muutoin vain vähäisellä, joskin välttämättömällä osuudella. On hienoa, että tänä päivänä kaikkea ei edellytetäkään tehtävän julkisin varoin.

Uimahalli on Porissa välttämättömyysinvestointi. Nykyinen halli on tiensä päässä. Uimahallia tarvitaan niin sadoille seuraharrastajille ja kilpailijoille kuin tuhansille kuntoilijoillekin. Uuteen halliin tulee viihtyvyyttä lisääviä vempaimia ja luxusta siinä määrin, että turkkilaisen saunan tai vesiliukumäenkään ystävien ei enää tarvitse matkustaa Turun tai Nokian kylpylyihin.

Urheiluun ja liikuntaan kannattaa panostaa. Tämä on sinivihreässä hallituksessa otettu tosissaan. Kunnon kohottaminen on myös parasta sosiaali- ja terveystyötä.



Sampsa (16.04.2009 22:29)

Share/Bookmark
 

kommentti: Patajunnuareena Ässien kunniaksi - uimahalli kaupan päälle

Hyvin toimittu ja lobattu Porin nuorison, urheilun ja kuntoilun hyväksi. Onnittelut!

ässäfani (10.05.2009 19:24)

Kommenttisi
 
YHTYSTIETOSI
Nimi
Sähköposti
Nimi tai nimimerkki on pakollinen, samoin toimiva sähköpostiosoite, jota ei julkaista.

  • Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010) 1 kommentti
  • Hallitusneuvottelut vastasivat haasteeseen (19.06.2010)
  • Voittava joukkue (13.06.2010) 7 kommenttia
  • SDP lämmittää vanhaa (09.06.2010)
  • Pesäero lähisuhdeväkivaltaan (08.06.2010)
  • Työuriin pidennystä molemmista päistä (04.06.2010)
  • Nuorena kiinni työelämään (26.05.2010) 1 kommentti
  • Uusiutuvia maasta taivaaseen (12.05.2010)
  • Populismi Kreikan ongelmien takana (04.05.2010) 2 kommenttia
  • Suuri päätös (21.04.2010) 1 kommentti
  • Avoliiton turva (21.04.2010) 1 kommentti
  • Pysäköinnin pelisäännöt selkeytyvät (07.04.2010)
  • Järkipäätös hätäkeskuksista (12.03.2010)
  • Venkoilua perustuslailla (04.03.2010)
  • Afganistanissa jatkaminen tärkeää (24.02.2010)
  • Lähisuhteessa ei ole lievää pahoinpitelyä (17.02.2010) 1 kommentti
  • Luonnosta saatava nauttia (11.02.2010) 1 kommentti
  • Laittomien lakkojen sakkoja korotettava (04.02.2010) 7 kommenttia
  • Heinäluoman suuri sirkus (02.02.2010) 10 kommenttia
  • Presidentin nälvintä oli pettymys (31.01.2010) 4 kommenttia
  • Vihreiden nolla on 26 (19.01.2010) 3 kommenttia
  • Olkiluoto on oikea paikka ydinvoimalle (08.01.2010) 1 kommentti
  • Lapsenhoito on myös isän oikeus (09.12.2009)
  • Työn verotusta ei pidä kiristää (30.11.2009) 2 kommenttia
  • Nopea oikeuskäsittely on rikoksen uhrin etu (25.11.2009) 3 kommenttia
  • Työllisyys telakoilla edellyttää täysimääräistä tukea (10.11.2009) 1 kommentti
  • Sunnuntainakin saa mennä kauppaan (05.11.2009)
  • Järkivihreitä keinoja on monta (21.10.2009)
  • Energiaturvallisuutta Etyjissä (14.10.2009)
  • Listavaali kaventaisi demokratiaa (10.10.2009) 2 kommenttia
  • Verohelpotuksilla voidaan pidentää työuria (22.09.2009) 1 kommentti
  • Haasteet kasvavat (15.09.2009)
  • Vasemmiston rahat veronmaksajien taskusta (14.08.2009) 9 kommenttia
  • Elvytyksestä siirryttävä lainanmaksuun (28.07.2009)
  • Korkeakoulu-uudistus vastaa yhteiskunnan muutokseen (11.06.2009) 2 kommenttia
  • Luottamus on kasvun edellytys (28.05.2009)
  • Nuorisotyöttömyyteen kiinni heti (17.05.2009)
  • Berlusconin ajatusraunio (08.05.2009) 1 kommentti
  • Lasten oikeuksien puolesta (06.05.2009) 2 kommenttia
  • Venäjä etsii ystävää (21.04.2009)
  • Patajunnuareena Ässien kunniaksi - uimahalli kaupan päälle (16.04.2009) 1 kommentti
  • Kriisivalmiutta maanpuolustuskurssilta (14.04.2009)
  • Työhyvinvointi otettava tosissaan (11.03.2009)
  • Ydinvoiman lisärakentamiselle on nyt otollinen hetki (01.03.2009) 1 kommentti
  • Yrittämisestä turvallisempaa (26.02.2009)
  • Nato-jäsenyydelle vahvat perusteet (11.02.2009)
  • Satakuntaan täysosumia (04.02.2009)
  • Kuntien eläkevakuutuksen puheenjohtajaksi (30.01.2009)
  • Yliopistokeskusten asema vahvistuu (21.01.2009) 1 kommentti
  • Taantumaa torjuttava ennakkoluulottomasti (19.12.2008)
  • Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle pelisäännöt (12.12.2008) 1 kommentti
  • Etyj-puheenjohtajuuden huipentuma (03.12.2008)
  • Talouskriisi edellyttää viisaita päätöksiä (02.12.2008)
  • Järkivihreät ilmastotavoitteet (18.11.2008) 1 kommentti
  • Satakunnan Kokoomus saa uuden puheenjohtajan (12.11.2008) 1 kommentti
  • Pori porvarilliseksi (27.10.2008) 1 kommentti
  • Yliopistokeskukset yliopistolakiin (16.10.2008) 1 kommentti
  • Terveydenhuoltoon panostetaan (12.10.2008) 1 kommentti
  • Yritysten rahoituskriisiin varauduttava (07.10.2008) 1 kommentti
  • Perusopetuksen laatu vaatii työtä (30.09.2008)
  • Aseet turvattomuuden takana (23.09.2008) 14 kommenttia
  • Propagandasotaa Georgiasta (20.09.2008)
  • Lasten köyhyys hälyttävää (17.09.2008)
  • Kaukolämpö pakolliseksi (09.09.2008)
  • Ihan oikeaa elämää (06.09.2008)
  • Georgia ja maanpuolustus (27.08.2008)
  • Verokevennykset lisäävät kaikkien hyvinvointia. (06.08.2008)
  • Almedalista Areenaan (20.07.2008)
  • Kokoomus luottaa ihmiseen (18.06.2008) 1 kommentti
  • Perintövero poistettava kokonaan (05.06.2008) 1 kommentti
  • Velkaa ei jätetä lasten maksettavaksi (29.05.2008)
  • Yritysten sukupolvenvaihdoksiin vauhtia (16.05.2008)
  • Vanhemmuuden kustannukset jaettava (08.05.2008)
  • Opposition muunneltu totuus yliopistouudistuksesta (30.04.2008) 1 kommentti
  • Eurooppalainen avioero (25.04.2008)
  • Turvatakuille takuut (17.04.2008)
  • Lapsiperheiden elämään helpotuksia (08.04.2008) 1 kommentti
  • NRF lisää turvallisuutta (27.03.2008)
  • Turvallisuusrahaa VT 8:lle (18.03.2008)
  • Ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi (12.03.2008)
  • Järkivihreyttä kehiin (12.03.2008) 1 kommentti
  • Pori 450 (05.03.2008)
  • Lama-ajasta pikavippeihin (28.02.2008)
  • Itsenäisyys Kosovoon (19.02.2008)
  • Hallitus ei lopeta tehtaita (14.02.2008)
  • Sakkolakeja muunnetaan (06.02.2008) 1 kommentti
  • Lämpölainalla ilmastotalkoisiin (25.01.2008) 1 kommentti
  • Valtio luotettava omistaja (?) (10.01.2008) 4 kommenttia
  • Vuosi 2007 paketissa (24.12.2007) 1 kommentti
  • VT 2:n tulevaisuus pelissä (19.12.2007)
  • Yliopistokeskusraha löytyi (07.12.2007) 3 kommenttia
  • Rikosten valmistelun rangaistavuus (29.11.2007)
  • Ympäristötekoja autoverotuksessa (22.11.2007) 1 kommentti
  • Potilasturvallisuus eli oikeus elämään (12.11.2007)
  • Yhdymme suruun (08.11.2007)
  • Metsään on mennyt, näkyykö rullan päässä valoa? (26.10.2007)
  • Yliopistokeskukset framille (12.10.2007)
  • ETYJ puheenjohtajuus ovella (05.10.2007)
  • Sokeria vai suolaa haavoihin? (27.09.2007)
  • Vesitettyjä budjettitoiveita? (21.09.2007) 1 kommentti
  • Venäjä on mielenkiintoinen haaste (14.09.2007)
  • Rekkakyydillä eduskuntaan (11.09.2007)
  • Kaatosade ja ilmastonmuutos (17.08.2007) 2 kommenttia
  • Keskustelun Areena (27.07.2007)
  • Satakunta pysyy itsenäisenä (05.07.2007)
  • Menoille kehykset (19.06.2007)
  • Järjestäytymisestä asiaan (16.05.2007)
  • Valiokuntavastaavaksi lakivaliokuntaan (03.05.2007) 1 kommentti
  • Puhetta salissa (25.04.2007)
  • Vastuullinen, kannustava ja välittävä Suomi (17.04.2007)
  • Hallitusohjelmaa (11.04.2007)
  • Alueellista edunvalvontaa (03.04.2007)
  • Lakeja säätämään (29.03.2007)
  • Prinsessa ja puoli valtakuntaa (27.03.2007)
  • Tyttö tuli (25.03.2007) 2 kommenttia
  • Ensimmäinen voitto Satakunnalle (22.03.2007)
  • Kiitos. (19.03.2007) 4 kommenttia
  • Tulevaisuudestamme päätetään tänään! (18.03.2007) 1 kommentti
  • Työtä koulutuksella (17.03.2007)
  • Keinotekoista närkästystä? (15.03.2007) 2 kommenttia
  • Gallupit lupaavat hyvää! (14.03.2007) 2 kommenttia
  • Ei edes lohdustuspalkintoa (13.03.2007) 2 kommenttia
  • Nettiääni (12.03.2007) 1 kommentti
  • Valtatiellä Satakunnan puolesta (10.03.2007)
  • Naisten päivä (08.03.2007)
  • Korvassa koko keho (06.03.2007) 1 kommentti
  • Ässiä hihassa (04.03.2007) 1 kommentti
  • Pelottelijoiden aika on ohi (02.03.2007) 5 kommenttia
  • Sairaanhoitajia Filippiineiltä (28.02.2007) 2 kommenttia
  • Tehoja selkänahasta? (26.02.2007) 1 kommentti
  • Kauppa- ja pulkkapäivä (25.02.2007) 1 kommentti
  • Sekopäistä energiapolitiikkaa (23.02.2007) 1 kommentti
  • Presidentti ja valuvika (21.02.2007)
  • Velka ja vastuu (18.02.2007)
  • Inkan aarre (16.02.2007)
  • Väki vähenee (14.02.2007) 1 kommentti
  • Vihreät ja loogisuus (13.02.2007)
  • Liikuntaa lapsille (12.02.2007) 1 kommentti
  • Pori-Rauma yhteistyötä (11.02.2007)
  • Sulle-mulle punamultaa (08.02.2007)
  • Työttömyys on todellisuutta (06.02.2007)
  • Vaalikone valehtelee (03.02.2007)
  • Hullunkuriset perheet (02.02.2007)
  • Kulttuuripläjäys (31.01.2007) 1 kommentti
  • Puheenjohtajana Porin valtuustossa (30.01.2007)
  • Maali Suomen paidassa (28.01.2007)
  • Suomalainen työ ja osingot (27.01.2007)
  • Puhelu sairaalasta (25.01.2007) 1 kommentti
  • Eija-Riitta ja arvot (25.01.2007)
  • Keskustan menetetty mahdollisuus (23.01.2007)
  • Opintorahaa on korotettava (22.01.2007)
  • Perintöverotusta Seniori-iltapäivänä (21.01.2007)
  • Lasten kotihoidon tuesta (20.01.2007) 3 kommenttia
  • Aika vaihtaa valta (20.01.2007)