Reilu vuosi sitten käytin Etyjin talousfoorumissa Dublinissa puheenvuoron, jossa esitin, että pankkien taseet on avattava. Silloin esitys sai vastakaikua, mutta aikojen parannuttua moni unohti koko asian. Kreikan kriisin myötä asiaan palattiin. Hyvä niin.
>>> Lue lisää
Hallituspuolueet sopivat vuoden 2008 budjetista. Hallituksen budjettiesitykseen sovittiin määrärahalisäyksiä 46 miljoonan euron edestä.
Porin yliopistokeskus yhdessä muiden yliopistokeskusten kanssa saa tavoitellut 500.000 euron lisäyksen määrärahaan. Yliopistokeskusten kehittämiseen on nyt osoitettu yhteensä 3 miljoonaa euroa suoraa rahaa. Tämä on tietysti vain lisäys emoyliopistojen kautta tuleviin panostuksiin. Erittäin tärkeä joka tapauksessa.
Tälläkin viikolla on keskusteltu Porin yliopistokeskukseen haetusta turvallisuusalan maisterikoulutuksesta. Opetusministeriössä tehdään lähiviikkoina päätös alkaa koulutus Porissa.
Olen yrittänyt viestiä niin ministerille kuin valmistelijoillekin koulutuksen aloittamisen tärkeydestä. Turvallisuusalan maisterikoulutus sopisi erinomaisesti yliopistokeskuksille suunniteltuun aikuiskoulutuspainotukseen. Turvallisuusalan maistereita kaivataan niin hätäkeskusyksikössä, ilmailuopistolla kuin varuskunnissakin. Alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta Porin yliopistokeskus olisi koulutukselle ylivoimaisesti paras paikka.