Avoimuus lisää luottamusta (26.07.2010)
  Reilu vuosi sitten käytin Etyjin talousfoorumissa Dublinissa puheenvuoron, jossa esitin, että pankkien taseet on avattava. Silloin esitys sai vastakaikua, mutta aikojen parannuttua moni unohti koko asian. Kreikan kriisin myötä asiaan palattiin. Hyvä niin. >>> Lue lisää
 

Ajankohtaista

Laittomien lakkojen sakkoja korotettava
  Kulunut talvi on taas osoittanut, että työrauhavelvoitteella voidaan pyyhkiä pöytää. Mitä sitten, jos siitä on sovittu yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken ja laissa sen rikkominen on säädetty rangaistavaksi. Olemattoman pieni rangaistus - jota sakoksi kutsutaan - on halpa pääsylippu mielivaltaan.

Lain mukaan lakko on laiton, jos se kohdistuu voimassa olevan työehtosopimuksen määräykseen ja sen toteuttaa sopimukseen sidottu taho. Aiotusta työnseisauksesta tai lakosta on tehtävä ennakkoilmoitus kaksi viikkoa ennen toimenpiteitä. Näitä sääntöjä rikotaan mennen tullen.

Laittomasta lakosta voidaan määrätä hyvityssakko. Sakko kohdistuu työntekijöiden yhdistykseen, ei työntekijöihin. Hyvityssakon enimmäismäärä on 28.300 euroa.

Matkustan paljon lentokoneella. Viime aikoina olen ottanut tavaksi ottaa tavarani mukaan koneen sisälle. Ruumaan laitan tavarani vain pakosta. Koskaan ei voi olla varma, millä mielellä laukunkäsittelijät minäkin päivänä ovat.

Joulukuussa laukunkäsittelijöiden laiton lakko aiheutti Finnairille yli kuuden miljoonan euron vahingot - matkustajien kokemista vahingoista puhumattakaan. Sakkoja ilmailualan unioni tuomittiin maksamaan 13 000 euroa. Laittomista lakoista annettujen hyvityssakkojen määrät eivät ole minkäänlaisessa suhteessa aiheutettuun vahinkoon.

Ongelma on taas edessä, kun ahtaajat esittelevät omia uhkavaatimuksiaan. Jo nyt, ennen varsinaisten lakkojen alkamista työnseisauksista on aiheutunut 100 miljoonan euron lovi Suomen vientituloihin.

Työmarkkinasääntelyä uudistetaan yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Laittomista lakoista annettavat rangaistukset on otettava pikaisesti työlistalle. Nykysäännökset ovat kestämättömällä pohjalla.



(04.02.2010)
Sampsa Katajalle uusi eduskunta-avustaja (25.01.2010)
Joonas Hytösen vieraana Verkkouutisissa (04.04.2009)
Sampsasta Kokoomuksen varapuheenjohtaja (15.06.2008)
Sampsa sivistysvaliokuntaan (18.12.2007)
Sampsa jatkaa kokoomuspiirin puheenjohtajana (01.12.2007)
Kevään viimeinen KatajaNEWS (11.04.2007)
Sampsan avustajaksi Emmi Suomilammi (26.03.2007)
Tukiryhmä toimii, tule mukaan (20.03.2007)
Sampsa Satakunnan äänikuningas (19.03.2007)
Superlauantai II keräsi väkeä (17.03.2007)
Sampsa haastattelu SK:n vaalipaneelissa (16.03.2007)
SK-gallupissa mukavia uutisia (14.03.2007)
Katajaveitsi - vaalien 'Vuoden tuote' (14.03.2007)
Kymppi-lauantai jymymenestys! (11.03.2007)
Kymppi-lauantai klo 10-14 (10.03.2007)
Sampsan sivuilla jo 20.000 kävijää (07.03.2007)
Viikko 10, juhlaviikko (04.03.2007)
En olisi Porista uskonut... (27.02.2007)
Takana helmikuinen vauhtiviikko (26.02.2007)
Sivuilla on taas paljon uutta tietoa (22.02.2007)
Tukiryhmätapaamisessa paikalla 100 henkeä (20.02.2007)
Laskiaistapahtuma jättimenestys! (18.02.2007)
Täyden kympin Sampsa! (15.02.2007)
Uusi kilpailu! (11.02.2007)
Rauman Kahvilan Korvan avajaiset (06.02.2007)
Porin Kahvila Korva avattiin (06.02.2007)
Tutustu Kokoomuksen vaaliohjelmaan (06.02.2007)
Porin Kahvila Korvan avattiin (06.02.2007)
Tutustu Kokoomuksen vaaliohjelmaan (05.02.2007)
Kahvila Korvan avajaiset Porissa ja Raumalla (05.02.2007)
Voita leffalippupaketti kilpailussa (05.02.2007)
Tervetuloa kahville ! (03.02.2007)
Tsekkaa kilpailu! (30.01.2007)
Blogi avattu (21.01.2007)
Uusia kuvia ja kirjoituksia (21.01.2007)
Uusi ilme netissä (20.01.2007)
Sampsa tänään IsoKarhussa (20.01.2007)
Hyvää vuotta 2007! (07.01.2007)
Rauhaisaa Joulua! (23.12.2006)
Kataja: peiliin katsomisen aika (13.11.2006)
Mediakeskus avattu (13.11.2006)
Tukiryhmäkirje II (07.11.2006)
Alexander Stubb Satakunnassa (20.10.2006)
Tukiryhmäpostia tulossa (27.09.2006)
Kataja: Vaalibudjetti tyly Satakunnalle (31.08.2006)
Tukiryhmä kokoontuu (13.08.2006)
Suomi Areena ”Demokratia 2100” -seminaari (26.07.2006)
Suomi Areena Porissa 19. - 20.7.2006. (12.07.2006)
Satakunnan Kokoomus esittää Sampsa Katajaa Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi (01.06.2006)
Sampsa Kataja on asettunut ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa (22.04.2006)